Interin luottomies TPS:n vaikeuksista: ”Tietysti ristiriitaista – sisimmässään sitä ehkä tuulettelee”
Kuva: Juha Tamminen
TPS on kyykyttänyt Veikkausliigassa paikallisvastustaja Interiä raskaasti viime kausina.
Viidestä viime kohtaamisesta neljä on toki päättynyt tasan, mutta ”pikkuveljen” edellisestä voitosta on peräti viisi vuotta ja 12 voitotonta ottelua. Inter oli viimeksi parempi toukokuussa 2009.
Tällä kaudella osien odotetaan vaihtuvan. Inter on vahvistunut ja harjoitellut vakaan talven, mutta ennen kaikkea TPS on heikentynyt rajusti.
Voitko luvata, että tänä vuonna TPS kaatuu ja jää teidän taakse sarjataulukossa, Inter-kapteeni Henri Lehtonen?
– Mä en yleensä viitsi kauheasti lupauksia tehdä, mutta ennakolta ajatellen se tulee varmasti olemaan helpompaa. Mutta ei voi liikaa ikinä vastustajia vähätellä, oli lähtökohta mikä tahansa, Lehtonen pyörittelee SuomiFutis-sivustolle.
– Tänä talvenakin pelattiin kahdesti Tepsiä vastaan Liigacupissa, ja heillä oli paljon nuoria kentällä, mutta täytyy sanoa, että heillä on hyviä nuoria. Ei TPS tai mikään muukaan seura varmasti tule olemaan heittopussi kenellekään.
Olet pelannut koko urasi Interissä ja seurannut vuosikausiaa Tepsin toimintaa vierestä. Miltä se tuntuu nähdä rakas vihollinen siinä jamassa, että parhaat pelaajat suunnilleen työnnetään pois?
– On se tietysti vähän ristiriitaista. Tavallaan sitä sisimmissään ehkä tuulettelee, että niillä menee huonosti. Mutta toisaalta Turku on hieno jalkapallokaupunki, ja olisi erittäin iso sääli Turulle ja koko Suomelle, jos TPS esimerkiksi putoaisi liigasta. Toivon, että tämä vastakkainasettelu säilyy.
Turun paikalliset tällä kaudella:
8.6. Inter-TPS
2.7. Inter-TPS
18.9. TPS-Inter
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”