Kantaako tämä paluumuuttaja seuransa Veikkausliigaan? – ”Kaikki eväät sarjan parhaaksi”
AC Oulu on tehnyt sopimuksen kamerunilaisen Titi Essomban kanssa. 33-vuotias laitapelaaja edusti seuraa jo vuosina 2006-2007. Hyvät esitykset silloin johtivat siirtoon RoPS:n paitaan
Viime vuodet hän on pelannut Kazakstanissa, missä vastuuta on tullut myö Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan karsintapeleissä. Veikkausliigassa otteluita kertyi 46 kappaletta, missä syntyi seitsemän maalia ja viisi maalinjohtanutta syöttöä-
Urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela hehkuttaa hankintaa.
– Kyseessä on herra, jolla on kaikki eväät koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Yleisö muistaa hänet nopeana pelaajana, joka on vahva yksi-vastaany-yksi-tilanteissa. Hän on kuitenkin kehittynyt edelleen ja pelaaminen on monipuolisempaa, kuin ennen. Oli rooli hyökkäyspäässä mikä tahansa, voin luvata vastustajan puolustajille hikisiä iltoja, Nurmela hehkuttaa.
Päävalmentaja Rauno Ojanen komppaa vahvasti Nurmelaa.
– Titin tulo joukkueeseen on loistava juttu. Hän on treenaillut meidän kanssa jo kuukauden päivät ja koska ulkomailta ei tällä haavaa löytynyt mitään, saimme hänet joukkueeseen.
– Titi on oululaistunut pelaaja – hän on löytänyt täältä aikoinaan vaimon ja perustanut perheen. Kyseessä on tähän sarjaan huippupelaaja ja uskon hänen tuovan meidän hyökkäyspeliin suuren annoksen vaarallisuutta.
Ykkösen kausi käynnistyy huhtikuun lopulla. AC Oulu avaa pelinsä vieraissa sarjanousija FC Jazzia vastaan.
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa