Tähtipelaaja palasi syksyn tasolleen – Arsenal tarrasi yhä vahvemmin Mestarien liiga -paikkaan
Arsenal tarrasi yhä vahvemmin Valioliigan neljänteen sijaan, mikä tuo Mestarien liigan paikan, kun lontoolaiset kaatoi Hull Cityn vieraissa 3-0-lukemin.
Arsenalin hahmona oli syyskaudella ennen loukkaantumistaan säkenöinyt Aaron Ramsey, joka toi puuttuvaa tempoa keskikentän pelinrakenteluun ja tukea hyökkäykseen.
Ramsey vastasi itse upean syöttökuvion päätteeksi avausmaalista. Kentille loukkaantumisen jälkeen ensimmäistä kertaa palanut Mesut Özil piti palloa hyvin hallussaan vasemmalla ja löysi keskeltä Santi Cazorlan. Espanjalainen jatkoi pikkupassin pystyjuoksuun pyrähtäneelle Ramseylle, joka ohitti maalivahdin takatolpan puolelta.
Ramsey oli syöttäjänä tärkeässä 2-0-maalissa juuri ennen taukovihellystä. Özil käynnisti nopean vastaiskun löytämällä Olivier Giroud’n laidalta. Ranskalainen keskitti walesilaiselle, joka pudotti rinnalla Lukas Podolskille, joka latasi voimalla alanurkkaan.
Ramsey vahvasti mukana myös kolmannessa maalissa
Walesilaisella oli sormensa pelissä myös viimeisessä maalissa. Hyvän kuvion päätteeksi maalivahti torjui miehen laukauksen eteensä ja Podolski ampui irtopallon sisään illan toisen maalinsa merkiksi. Vaikka lukemat olivat selvät, loi Hull varsinkin avausjaksolla paikkoja, mutta maalinteko ontui. Lähimmäksi pääsi Tottenham-laina Jake Livermore ladaten pallon tolppaan 0-1-tappiotilanteessa. Ottelu Ramseylle vasta kolmas liigapeli yli kolmen kuukauden loukkaantumistauon jälkeen. Mies on pitkästä tauosta huolimatta Arsenalin toiseksi paras maalintekijä Valioliigassa yhdeksällä osumallaan. Arsenal karkasi jo neljän pisteen päässä viidennellä sijalla olevasta Evertonista, joka kohtaa Manchester Unitedin myöhemmin sunnuntaina kotikentällään. (Päivitys 21.4. klo 9.52: Everton voitti ManU:n 2-0-lukemin illemmalla ja kavensi eron yhteen pisteeseen.)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen
- Fabrizio Romano: José Mourinho siirtyy Real Madridin peräsimeen
- Lukas Hradeckyn AS Monacon kausi päättyi pettymykseen – takaportti auki europeleihin
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- SJK:n pelaaja valittiin kesän MM-lopputurnaukseen