VPS vahvisti hyökkäystään: ”Erilainen kuin muut hyökkääjämme”
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura on vahvistanut rivejään Lasse Linjalalla, 26. Hyökkääjäkolossi liittyy seuraan neljän kuukauden mittaisella sopimuksella.
Hankintaan liittynee olennaisesti se, että ykköshyökkääjä Steven Morrisey loukkasi itseään liigan avauskierroksella ja on ainakin kaksi kuukautta sivussa.
Pitkään talvella testissä ollut Linjala ehti olla joukkueen mukana neljä kuukautta, joten mitään sopeutumisongelmia hyökkääjälle ei tule.
– Pääsen tuttuun seuraan ja tuttuihin kuvioihin mukaan. Tunnelmat ovat tietysti hyvät, ja helpottuneet myös. Tästä on puhuttu paljon, ja suunniteltu roolia minulle joukkueessa. Nyt sitten löytyi sopiva vaihtoehto ja asiat saatiin sovittua, Linjala kertoo seuran kotisivuilla.
Linjala tuo joukkueen hyökkäyspeliin uuden ulottuvuuden päävalmentaja Olli Huttusen mukaan.
– Olemme nähneet sen potentiaalin, mikä Lassessa on. Hän on erilainen kuin muut hyökkääjämme, vahva ja fyysinen. Lasse tuo boksiin vaarallisuutta.
Linjalan tyytyväisyyttä sopimukseen lisää jalkapallon ulkopuolinen elämä.
– Olen hakemassa Vaasan yliopistoon, ja tyttöystäväni asuu ja opiskelee myös täällä. Senkin puolesta tämä on tosi hyvä vaihtoehto.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pohjanpalon ja Jorosen Palermo koki valtavan takaiskun – Inzaghi: ”Täysin epäonnistunut ottelu”
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- Antonio Conte vihjailee – paluu Italian päävalmentajaksi?
- Tässä on Chelsean uusi manageri – Lukas Hradeckyn ex-valmentaja puikkoihin
- Nyt puhuu Saksan valmentaja – kieltäytyi kommentoimasta Manuel Neuerin tilannetta
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Harry Kanen maalit eivät riittäneet Bundesliigan parhaan pelaajan palkintoon
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Virallista: Robert Lewandowski jättää Barcelonan
- Melkoinen vastaanotto: Suomen uudet peliasut paljastivat ruman totuuden
- Pelaako Neymar MM-kisoissa? Näin kommentoi Carlo Ancelotti
- Raju purkaus Italiassa! Huippuvalmentaja kiehui omalle seurajohdolleen: ”Onko jotain sanottavaa?”
- FIFA poistui Kiinasta tappio niskassaan
- Nyt se on totta: Manuel Neuer, 40, palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
