SJK:lle iloisia uutisia sairastuvalta
Kuva: Juha Tamminen
SJK saa perjantaiseen Jaro-otteluun mielekkään vahvistuksen sairastuvalta. Akseli Pelvas on taas pelikunnossa ja valmis.
– Derbyt ovat hienoja tapahtumia, ollaan pelattu jo pari derbyä talvellakin. Saadaan varmasti myös tunnelmallinen tapahtuma ja meidän fanit pystyy pistämään melkoisen tason katsomossa, mihin Jaron fanien pitää koittaa vastata, Pelvas sanoo seuran verkkosivuilla.
– Itse olen myös pelikunnossa ja käytettävissä ottelussa, ei ole enään mitään kipuja tai vaivoja, jatkaa hyökkääjä.
Perjantain kohtaamisesta SJK:lla on näillä näkymin sivussa ainoastaan kapteeni Pavle Milosavljevic, jolle tämän viikonlopun ottelut tulevat kuntoutumisen kannalta liian aikaisin. Kaikki muut pelaajat on pelikunnossa ja ilman pelikieltoja.
Oma maali puhtaana
SJK on ollut kotikentällään vakuuttava, eikä verkot ovat omassa kenttäpäädyssä soineet. Viimeisenä lukkona on maalivahti Mihkel Aksalu. – Koko joukkue on puolustanut hyvin, eikä ole tullut paljoa vetojakaan. On tärkeää pitää kotona nolla sekä voittaa pelejä. Kotikenttä on kuitenkin kotikenttä ja sen pitää myös pysyä semmoisena. – Eli meidän täytyy jatkaa samaa hyvää puolustusta myös Jaroa vastaan – sen varaan voimme rakentaa. Kaikki pelit alkaa puolustuksesta. Uskon kuitenkin että pystymme tekemään ainakin yhden tai kaksi maaliakin, kertoo Aksalu. Veikkausliigan pelit 23.5. FC Honka – IFK Mariehamn FC Lahti – TPS MYPA – KuPS SJK – Jaro VPS – RoPSLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan