Chelsea tekemässä massiivista ostosta – seurahistorian huikein sopimus tekeillä?
Kuva: Getty Images
Goal.comin mukaan Chelsea on tekemässä massiivista peliliikettä siirtomarkkinoilla.
Chelsean kiikarissa on monen muunkin suurseuran havittelema Juventuksen Paul Pogba, jonka italialaisseura on hinnoitellut jopa 75 miljoonan euron arvoiseksi. Lähteen mukaan Chelsea valmistelee seurahistoriansa huikeinta sopimuspakettia, jolla se voisi houkutella Ranskan maajoukkueen keskikenttämiehen riveihinsä.
Pogban agentti Mino Raiola kertoi aiemmin, että ranskalainen pohtii tulevaisuuttaan MM-kisojen jälkeen.
– Mitään padassa ei ole porisemassa (viittaa siirtohuhuihin). Ennen MM-kisoja emme tee mitään. Olemme päättäneet viivyttää kaikenlaiset neuvottelut kisojen jälkeiseen aikaan. Hän haluaa pelata upeat MM-kisat ja siksi hänen pitää ajatella vain pelaamista seuraavat kolme ja puoli kuukautta.
Cesc Fabregas liittyi Chelsean eniten tienaavien futaajien, kuten Eden Hazardin, Fernando Torresin ja John Terryn joukkoon. Fabregas siirtyi äskettäin Barcelonasta 35 miljoonan euron kaupalla ja ansaitsee viikossa osapuilleen 225.000 euroa. Goal.comin mukaan Chelsean omistaja Roman Abramovich olisi valmis tarjoamaan Pogballe jopa suurempaa liksaa, sillä manageri Jose Mourinho haluaa ranskalaisen keskikenttäkalustoonsa ensi kaudeksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan