Mikä puoliaika Ranskalta! – iski kahdesti 66 sekuntiin, hukkasi rankkarin ja hyvitti kolmannella
Ranska johtaa Sveitsiä klo 22 alkaneen E-lohkon ottelussa jo 3-0-lukemin jo avausjakson jälkeen vaikka hukkasi puoliajalla rankkarinkin.
Ranska teki kaksi ensimmäistä maaliaan peräperään. Ensin Olivier Giroud kiitti päävalmentajaansa avauspaikasta puskemalla kulmapotkusta voimalla takanurkkaan maalivahdin torjunnan kautta 17. minuutilla.
Joukkue iski toistamiseen vain 66 sekuntia myöhemmin. Sveitsin keskikenttämies antoi löysän harhasyötön vaarattomassa tilanteessa keskiympyrässä.
Ranska pelasi pallon ensin Karim Benzemalle. Hyökkääjä vei palloa vauhdilla ylös pelaten pallon laitaan Blaise Matuidille, joka yllätti maalivahdin etunurkasta.
Sveitsi oli erittäin lähellä kavennusta puolen tunnin kohdalla. Ranskan maalivahti Hugo Lloris torjui laukauksen eteensä oikealle, mistä Xherdan Shaqiri pääsi laukomaan. Veto lipui niukasti takanurkasta ohi ja toinen sveitsiläispelaaja oli lähellä myös päästä ohjaamaan pallon sisään.
Rankkarista ei maistunut
Tästä vain hetki myöhemmin Ranska sai rangaistuspotkun hieman kyseenalaisesti, kun Benzema meni kumoon päätyrajan tuntumassa. Benzema asettui itse laukomaan, mutta maalivahti Diego Benaglio torjui kudin eteensä. Ranskan keskikenttämies Yohan Cabaye pääsi vielä ohjaamaan kohti puolityhjää maalia, mutta veto kimposi ylärimasta takaisin kentälle.Giroudilla tuplarooli kolmannessa maalissa
Avausjakson pyörähtäessä viimeiselle viidelle minuutilla Ranska iski huippunopealla vastaiskulla kolmannen. Sveitsi sai kulmapotkun, minkä Giroud puski selville vesille. Ranska sai pallon hallintaan ja hetki myöhemmin peliväline lähetettiin vasenta laitaa vauhdilla jo nousseelle Giroud’lle. Tämä lähetti poikittaispallon maalin eteen ehtineelle Mathieu Valbuenalle, joka ei erehtynyt.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”