Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal ei saanut rangaistuspotkukilpailuun Argentiinaa vastaan haluamiansa vetäjiä – tai ei ainakaan haluamaansa järjestykseen.

– Siitä pitäisi saada itseluottamusta, että on juuri ollut rangaistuspotkukilpailussa, ja me hoidimme rankkarit uskomattomalla tavalla Costa Ricaa vastaan, van Gaal pohti.

– Ongelma on, että ensimmäisestä vedosta pitää tehdä maali, ja kysyin kahta pelaajaa ottamaan ensimmäisen vedon, ennen kuin päädyin (Ron) Vlaariin, van Gaal paljasti The Guardianin mukaan pelin jälkeen.

Vlaar pelasi tilastojen valossa käytännössä täydellisen pelin – ja jää historiaan epäonnistumisesta täydellisen pelin viimeisellä pallokosketuksellaan.

– Ajattelin, että Vlaar oli kentän paras pelaaja, joten hänellä pitäisi olla itseluottamusta. Tämä vain osoittaa, että rangaistuspotkukilpailussa maalin tekeminen ei ole helppoa, van Gaal totesi.

Vlaarin lisäksi myös Wesley Sneijder epäonnistui vedossaan. Tarkempi katsaus otteluun on luettavissa täältä.