David Moyes ManU-ajastaan: ”Tehtävä oli lähes mahdoton, mutta olin oikea mies siihen”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin kanssa pestinsä vajaaseen kauteen viime kevään potkujen myötä päättäneen David Moyesin mukaan seura ei antanut hänelle tarpeeksi aikaa.
Moyes seurasi ManU-luotsina 27 vuotta seuraa luotsannutta Sir Alex Fergusonia, joka jätti Moyesille monien mielestä ikääntyneen ja epätasapainoisen ryhmän eikä vahvistuksia saatu laariin.
– Se (ManU-pesti) oli askel tuntemattomaan. Kun katsotaan tilannetta jälkeenpäin, oli se lähes mahdoton tehtävä. Tehtävä oli kuitenkin oikea minulle. Olin ollut Evertonissa yli 11 vuotta. Johdatin seuran Mestarien liigaan ja Englannin cup-finaaliin ja minut äänestettiin vuoden manageriksi kolmesti. Olin yksi sarjan kokeneimmista managereista ja Unitedilla oli aina ollut brittiläisiä managereita, Soccerway-sivusto siteerasi skotlantilaista.
– Olin pöyristynyt menettäessäni työni, koska uskoin itse menestyväni hommassa. Tiesimme, että veisi aikaa tehdä tarvittavat muutokset ja kehittyminen vaatii aikaa. Seura oli prosessissa, missä tehtiin tärkeitä muutoksia. Mielestäni en saanut aikaa menestyä enkä epäonnistua. Pestini Evertonissakaan ei ollut helppo alussa. Meillä oli pari kehnoa vuotta ennen kuin saimme seuran sinne minne halusimme, Moyes pohdiskeli.
ManU-mangeriksi tullut Louis van Gaal aloitti pestinsä heikosti, kun ManU kaatui Swansealle 1-2-lukemin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan