Nuorempi Bayern-kollega ylistää konkaria: ”Hänen tasokkuutensa näkyy heti”
Kuva: Getty Images
Bayern München teki juuri siirtoikkunan takarajalla yllättävän hankinnan, kun Real Madridin konkari Xabi Alonso siirtyi seuraan.
23-vuotias nuorempi kollega Sebastian Rode, joka siirtyi itse Bayerniin heinäkuussa, tietää saaneen yhden kilpailijan lisää peliminuuteista, mutta kokee hyötyvänsä Alonson tulosta pidemmällä tähtäimellä.
– Hänen tasokkuutensa näkyy heti. Voin vain ottaa opiksi hänen ominaisuuksistaan; esimerkiksi maltista pallon kanssa ja erityisesti pitkistä syötöistään, Rode kommentoi Goal-sivuston haastattelussa.
– Schalke-ottelussa hän varmisti selustaa, jotta pystyin osallistumaan hyökkäyksiin. Hänen auransa tuntee ja vastustajatkin kunnioittavat häntä. Hän on saavuttanut kaiken mahdollisen jalkapallossa. Hänen kokemuksensa tuo turvallisuutta. Kilpailu pelipaikoista on nyt kiivaampaa, mutta olen valmis siihen.
Rode lähestyy jo Saksan maajoukkuetta
Eintracht Frankfurtista itse saapunut Rode on edustanut Saksaa nuorisomaajoukkueissa. Nyt hän uskoo kehittyvänsä Pep Guardiolan alaisuudessa niin, että pystyy nousemaan myös aikuisten tasolla maajoukkuemieheksi kivikovaan Saksan ryhmään. – Pep vaatii erittäin monimutkaisia asioita pelaajiltaan. Yritän löytää tieni ja selvittää hänen asettamat tehtävät parhaalla mahdollisella tavalla. Olen mielestäni onnistunut siinä tähän mennessä hyvin. Hänellä on ratkaisu jokaiseen tilanteeseen. – Keskittyminen on kaikki kaikessa harjoituksissa ja hän muistuttaa meitä siitä. Jokaisen täytyy antaa kaikkensa jokainen kerta. Kun sen tekee, voi oppia paljon.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä