Ronaldinholle tehty sopimustarjous Englannista – hieman yllättävältä taholta
Kuva: Getty Images
Brassilegenda Ronaldinho on parhaillaan vapaana agenttina sen jälkeen, kun miehen sopimus kotimaansa Atletico Mineiron kanssa päättyi kesällä.
34-vuotias pelimies oli 2000-luvun alussa maailman parhaita pelaajia ja dominoi Euroopassa kenttiä korkeimmalla tasolla mm. Barcelonan paidassa. Pelaaja lienee saanut tukun tarjouksia eri seuroilta, mutta vasta yksi näistä – Englannista tullut – on päässyt julkisuuteen.
Nimittäin Englannin ammattilaisliigojen ulkopuolinen seura Basingstoke on kertonut lähettäneensä tarjouksensa pelaajalle. Seura edustaa Englannin kuudetta sarjatasoa.
– Katsoimme siirtolistoja viime viikolla ja ajattelimme, että miksipä ei. Jalkapallossa kaikki on mahdollista! Tässä on tietenkin kyse myös julkisuudesta, mutta olemme lähettäneet aivan oikean tarjouksen hänen agentilleen, seuran markkinointipomo Simon Hood kertoi Goal-sivustolle.
– Emme ole toistaiseksi saaneet mitään vastausta, enkä ehkä odotakaan sitä. Voin kuitenkin vain kuvitella, vaikka vain yhden pelin ajan, että myisimme stadionimme täyteen hänen avullaan ja saisimme myytyä paitoja todella paljon. Se merkitsisi todella paljon taloudellemme.
Seura ei tietenkään pystyisi maksamaan tähden tottumaa palkkaa, eikä seura lähtenyt mitään erikoista tarjousta tekemäänkään.
– Meillä jokainen tienaa samanlaista palkkaa, joten emme tehneet mitään ennätystä tässäkään. Tämä on toimintatapamme. Ei meillä ole laittaa suurta summaa yhteen pelaajaan. Ei se olisi järkevää seuran kannalta.
Ronaldinho oli huomioitu sivustomme aiemmassa listauksessa mielenkiintoisimmista sopimuksettomista pelaajista. (uutinen).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan