Hollanti käänsi kurssinsa myötätuuleen: ”Jatkamme tästä ensi vuonna”
Kuva: Getty Images
Hollannin heikko syksy kääntyi viimein positiiviseksi, kun joukkue kukisti EM-karsintapelissä Latvian 6-0-lukemin. Ottelu pelattiin Amsterdamissa. Maalintekijöistä löytyi tukku tuttuja nimiä kuten Robin van Persie sekä kaksi maalia mieheen ampuneet Arjen Robben ja Klaas-Jan Huntelaar ja yksi hieman harvinaisempikin, kun Jeffrey Bruma osui.
– Tunsimme painetta joka puolelta. Olin hieman tavallista hermostuneempi. Olemmehan kaikki ihmisiä. Mutta kun aloittaa ottelun täten ja lopputuloksen ollessa nähdynlainen, voimme olla tyytyväisiä, van Persie kommentoi UEFA.com:ssa.viitaten avausmaaliinsa jo 6. minuutilla ja 3-0-taukojohtoon.
– Pääsimme alussa johtoon, mitä ei ollut vielä tapahtunut muissa tämän lohkon peleissämme. Sen kautta pelaaminen helpottui. Voimme rakentaa tämän voiton päälle. Aloitamme tästä putken, jota jatkamme ensi vuonna.
Hollanti on nyt voittanut kaksi neljästä pelistä. Sijoitus on lohkossa kolmas. Kärjessä neljän kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä on Tsekki, joka kaatoi Islannin sunnuntaina 2-1-lukemin. Islanti on saalistanut yhdeksän pistettä ja on toisena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin