PK-35 Vantaan peräsimessä onnistunut valmentajakaksikko jatkaa
Kuva: Juha Tamminen
PK-35 Vantaa jatkaa tutun valmennuskaksikon alaisuudessa myös kauden 2015. Viime kaudella hyvää työtä tehneet Jari Europaeus ja Ilir Zeneli ovat allekirjoittaneet tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen.
– Olen onnellinen sopimuksen varmistumisesta. Nyt pääsemme rakentamaan tulevan kauden joukkuetta rauhassa, sanoo Europaeus kommentoi seuran kotisivuilla.
– Meillä oli viime kaudella hyvä yhteistyö Jarin kanssa, ja tämä oli suurin syy, miksi halusin jatkaa PK-35 Vantaassa. Seura on minulle kuin toinen koti, ja minulla alkaa jo viides kausi Punamustien mukana. Harjoituksiin on mukava tulla, kun joukkueessa on hyvä henki päällä, sanoo Zeneli.
Pääkaupunkiseudulla kova kilpailu pelaajista
Sopimusten varmistumisen myötä alkavat pelaajaneuvottelut. Marraskuun harjoitustauon aikana käydään läpi kaikki, ketkä jatkavat viime kauden joukkueesta. Joulukuun alussa katsastetaan uusia vahvistuksia, kun harjoitukset alkavat. Tavoitteena on saada joukkueen runko kasaan tammikuun alkuun mennessä. – Keväällä olemme viisaampia puhuessamme tulevan kauden tavoitteista, toteaa Europaeus. Pelaajamarkkinat muuttuvat viime kauteen verrattuna. Kaudella 2014 pääkaupunkiseudulla oli kaksi liigajoukkuetta ja kolme Ykkösen joukkuetta. Tulevalla kaudella on kolme liigajoukkuetta ja HIFK noustessa Ykkösestä liigaan ja Viikinkien pudotessa on PK35-Vantaa ainoa Ykkösen joukkue pääkaupunkiseudulla. – Pääkaupunkiseudulla on tarjontaa paljon ja yritämme vastata huutoon, pelaamalla yleisöä viihdyttävää jalkapalloa, sanoo Europaeus.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi