Seuraikoni jatkaa HJK:n mukana – ”Sopimus merkitsee minulle paljon”
Kuva: Juha Tamminen
Ville Wallén jatkaa HJK:n maalivahtivalmentajana tulevalla kaudella. Ennen valmennusuraansa veskari ehti esiintyä monta kautta helsinkiläisseuran tolppien välissä.
Wallénin pesti kattaa kauden 2015.
– Sopimus merkitsee minulle paljon. Olen tykännyt valmentamisesta ja se on ollut minulle mielekästä puuhaa. Jo viimeisinä pelivuosinani pääsin vähän haistelemaan valmennushommaa, kun valmensin välillä itse itseäni. Oli hienoa, että tällä kaudella valmentamiseen pääsi keskittymään täysipäiväisesti, Wallén kertoo seuran verkkosivuilla.
Wallén on ollut kauteen kaikin puolin tyytyväinen.
– Kaikin puolin tämä kausi on ollut hieno ja siihen on mahtunut todella paljon tapahtumia. Preseason oli vähän hankala, kun muun muassa maajoukkuekutsut sekoittivat paljon harjoitteluamme. Hyvin kaikki on kuitenkin lopulta sujunut, kun menestystä on tullut niin kotimaassa kuin Euroopassakin. Harvemmin sitä päästään pelaamaan näin pitkälle syksyyn ja nyt kun pääsemme, pitää siitä ottaa kaikki irti, Wallén jatkaa.
JK on solminut myös toisen tärkeän jatkosopimuksen, sillä huoltaja Tuomo Nissi jatkaa myös seurassa vuoden mittaisella jatkosopimuksella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa