MYPA sittenkin ensi kaudeksi Veikkausliigaan? – ”On se ihan mahdollista”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa ja Ykkösessä ensi kaudella pelaavat joukkueet saattavat vielä vaihtua.
Viikko sitten perjantaina Palloliiton liigalisenssikomitea julkisti, että Myllykosken Pallo joutuu luopumaan paikastaan Veikkausliigassa. Lisenssikomitea oli pyytänyt joulukuussa kouvolalaisseuralta lisäselvityksiä, kuten myös TPS:ltä ja Ilvekseltä. Määräaikaan, 8. tammikuuta mennessä komitea sai selvitykset MYPAlta ja Ilvekseltä.
MYPA ei onnistunut selvityksillään vakuuttamaan lisenssikomiteaa siitä, että seuran taloudelliset rahkeet riittäisivät selviytymiseen liigakaudesta 2015. Sen sijaan Ilves täytti lisenssimääräysten edellytykset, ja komitea päätti myöntää tamperelaisille paikan Veikkausliigaan ensi kaudeksi.
MYPAlla on oikeus valittaa päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Viimeinen valituspäivä on maanantaina 19. tammikuuta.
MYPAn hallituksen puheenjohtaja Matti Tiihonen ei sulje pois vaihtoehtoa, että seura tekisi valituksen liigalisenssikomitean aikaisemmasta päätöksestä.
– Maanantaina on viimeinen päivä jolloin se pitää tehdä, jos sen tekee. Nythän emme ole sitä tehneet. Maanantaina lähtee jos lähtee, ei sitä ole sillä tavalla vielä olemassa fyysisenä dokumenttina, Tiihonen kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Ainahan jokainen asia on kuitenkin mietittävä. On se ihan mahdollista edelleen, mutta vasta sen jälkeen kun se lähtee sähköpostissa eteenpäin, niin silloinhan se on vasta tehty.
MYPA pitää vielä maanantaina kokouksen, jossa se pohtii perinpohjaisesti, lähetetäänkö valitus vai ei.
– En oikeastaan voi, enkä halua sanoa, että valitus tehdään, ennen kuin se paperi lähtee, Tiihonen sanoo.
Jos MYPAn valitus menisi läpi, ja seura saisi sittenkin paikan Veikkausliigassa ensi kaudelle, tarkoittaisi tämä käytännössä sitä, että kabinettinousua juhlineelle Ilveksellä ei löytyisi enää paikkaa liigasta, vaan ensi kauden sarjataso oli se mikä sen alun perin pitikin olla, eli Ykkönen.
Keskiviikkona selvisi, että Palloliiton liittohallitus on hyväksynyt Veikkausliigassa vuodet 1992-2014 yhtäjaksoisesti pelanneen MYPAn hakemuksen Ykköseen. Seura siis saa mitä todennäköisimmin paikan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, sillä sarjan lisenssivaatimukset ovat pari astetta köykäisemmät Veikkausliigaan verrattuna.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä