Veikkausliigan mustan hevosen vauhti hämmästyttää: Kolmessa vuodessa divarista huipulle
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerhossa on tekemisen meininki. Seura on noussut Kakkosen seurasta Veikkausliigan kärkikastiin ja siitä puhutaan tällä kaudella jopa Helsingin jalkapalloklubin haastajana.
Seinäjoelle FC Lahdesta siirtynyt Ariel ”Tuco” Ngueukam on hämmästynyt nykyisen seuransa kehityksestä.
– Muistan kun pelasin aikanaan Jipossa (Joensuu) Ykköstä täällä ja nyt kolme vuotta myöhemmin seura on siellä missä se nyt on, Tuco sanoo SJK:n kotisivujen haastattelussa.
– SJK on yksi organisoiduimmista joukkueista Suomessa. Valmentaja ja koko organisaatio ovat huippuluokkaa.
FC Lahti ei SuomiFutis-sivuston tietojen mukaan halunnut pitää Tucoa mastokaupungissa kynsin ja hampain, mutta ainakin kamerunilaisen kommenttien perusteella lähtö Lahdesta ei harmita, Tuco kehuu etenkin päävalmentajaa Simo Valakaria.
– Hän on kova jätkä, joka näyttää selvästi mitä haluaa. Hän on suora ja vaativa, Tuco kuvailee.
Tuco muistetaan viime kaudella tilanteesta, jossa hän antoi kallisarvoista ensiapua kesken ottelun kentälle tuupertuneelle IFK Mariehamnin Bobbie Friberg Da Cruzille. Teko oli niin merkittävä, että Tucolle haettiin tapauksen johdosta jopa hengenpelastusmitalia.
– En ajatellut mitään vaan juoksin vaan auttamaan. Se oli refleksi, Tuco muistelee yhtä viime kauden sykähdyttävintä hetkeä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille

- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon