6-0-voittokaan ei riitä HIFK-pelaajalle: ”Tuntui jopa liian vähältä”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK murskasi FC Interin viime lauantain Liigacupin ottelussa.
Viime kauden päätteeksi Ykkösen voittanut ja Veikkausliigaan noussut HIFK takoi peräti kuusi maalia Turun Interin verkkoon viime lauantaina ja otti vierailijansa kustannuksella harvinaisen makean 6-0-voiton Talin jalkapallohallissa Liigacupin D-lohkon kamppailussa.
HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kehui ottelun jälkeen, että HIFK pelasi lähestulkoon täydellisen ottelun. Samaa mieltä on myös tähtirintojen kaikissa neljässä Liigacupin ottelussa pelannut laitapuolustaja Matias Hänninen.
Lukemat olisivat voineet 23-vuotiaan laitapuolustajan mielestä olla entistäkin rumemmat.
– En tietenkään odottanut mitään 6-0-tuloksia, mutta kun miettii tuota lauantain ottelua, niin se tuntui jopa hieman liian vähältä, sillä niin hyvin pelasimme, Hänninen sanoo SuomiFutis-sivustolle.
Voitolla HIFK varmisti paikkansa Liigacupin jatkopeleissä. Tähtirinnat johtavat tällä hetkellä D-lohkoa seitsemällä pisteellä. Toisena on niin ikään jatkopaikkansa jo varmistanut FC Inter kuudella pisteellä.
HIFK pelaa seuraavan harjoitusottelunsa torstaina 12. helmikuuta Korsossa Ykkösen JJK:ta vastaan. Ottelu alkaa kello 14:30.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Algerian päävalmentajalle potkut – Riyad Mahrez jättää myös seuransa
- Jesse Marsch: ”Olen niin ylpeä meidän joukkueestamme”
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- LIVESEURANTA: Marokko kaatoi Kanadan – etenee puolivälieriin!
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan