Huuhkajapakki Jukka Raitalalla missio edessä – ”Sarjapaikka säilytettävä seuran ja kaupungin takia”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajapuolustaja Jukka Raitala on urallaan Suomesta lähdön jälkeen ehtinyt kokea Saksan, Espanjan ja Hollannin sarjat ja sunnuntaina on mitä todennäköisimmin edessä debyytti Tanskan Superliigassa FC Vestsjællandin riveissä.
Heerenveenissa Hollannissa niukalle peliajalle jäänyt Raitala purki sopimuksensa seuran kanssa tammikuussa ja allekirjoitti uuden Tanskaan helmikuun alkupuolella.
– Reilu pari viikkoa olen nyt ehtinyt olla mukana ja tosi hyvältä on tuntunut. Alusta saakka oli selvää, että minut todella haluttiin tänne ja se oli iso ja tärkeä asia ratkaisussani, Raitala kertoo SuomiFutis-sivustolle.
– Joukkueessa on aika paljon kokeneita yli kolmekymppisiä kavereita ja minut on otettu todella hyvin vastaan.
[nosto tasoitus=”oikea”]On ihan selvä, että meidän pitää alkaa myös voittaa otteluita.[/nosto]Alusta lähtien kesään saakka ulottuvan sopimuksen solmineelle Raitalalle on ollut selvää mikä on kevään tehtävä. FCV majailee ennen kevätkauden alkua putoamisviivan väärällä puolella, tosin niukasti. Slagelselaisseuralla on kevään osalta vain yksi päämäärä.
– Sekä seuralle että koko kaupungille on todella tärkeää, että pysytään pääsarjassa. Jokainen peli keväällä on todella tärkeä sitä ajatellen. Uskon ja toivon, että pystyn itse auttamaan myös tavoitteen saavuttamisessa, Raitala toteaa.
Raitala on viikon tuskaillut lievän nivusvaivan kanssa, mutta uskoo olevansa valmis pelaamaan sunnuntaina kauden jatkuessa FC Københavnin vieraana.
– Nyt ottelun aattona tuntuu ainakin ihan hyvältä, Raitala kertoi.
– Kukaan tuskin odottaa meiltä sunnuntaina mitään ja paineet ovat varmasti FCK:lla. Emme me silti lähde hakemaan muuta kuin jotain tuomisia Kööpenhaminasta. Paljon on keskitytty puolustuspelaamiseen, mutta on ihan selvä, että meidän pitää alkaa myös voittaa otteluita. Sunnuntaina pistekin olisi kuitenkin hyvä saavutus, linjaa Raitala.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan