Koska pelaat seuraavan ottelusi Liverpoolin legendoissa, Jari Litmanen?

Jari Litmanen oli loppuviikosta paikalla Nivean ja Liverpool FC:n välisen yhteistyösopimuksen julkistamistilaisuudessa.
Tilaisuuden loppupuolella Liverpoolissa kaudella 2001-02 pelanneelta Litmaselta udeltiin, koska ”Kuningas” esiintyisi seuraavan kerran Liverpoolin paidassa seuran legendojen joukkueessa.
– Seuraava peli olisi tarkoitus pelata joskus huhtikuussa. Se siirtyi nyt maaliskuulta huhtikuulle, Litmanen kertoi.
Litmanen nauttii jalkapallon pelaamisesta edelleen suunnattomasti. 43-vuotias suomalaislegenda ei ole toistaiseksi kertonut julkisuuteen lopettaneensa jalkapalloilijan uraansa, mutta viihtyy silti paremmin kuin hyvin jo eläkkeelle futarin tehtävistä jääneiden entisten Liverpoolin pelaajien keskuudessa.
– Liverpoolin legendat ovat hyvin aktiivisia. He pitävät noin 3-4 tapahtumaa vuodessa. Edellinen tapahtuma oli Singaporessa ja Bangkokissa viime marraskuussa. Siellä on mukana monia entisiä pelikavereitani. Se on itselleni myös hyvä tilaisuus nähdä vanhoja kavereita. Olen myös päässyt tutustumaan eri aikakausien pelaajiin kuten Ian Rushiin. Se kertoo siitä Liverpool-perheestä aika paljon, Litmanen selitti.
Christos Zavros
Twitter @CZavros
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS