Toivossa on hyvä elää? – ”Englannin lupaukset huipulla vuonna 2022!”
Kuva: Getty Images
Englannin maajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson näkee, että Englannin nykyinen lupaava nuorten pelaajien sukupolvi on huipulla vuoden 2022 MM-kisoissa.
Englannissa tulevaisuuden kantaviksi voimiksi on laskettu mm. Valioliigassa jo vahvoja näyttöjä antaneet Raheem Sterling, Harry Kane ja Ross Barkley.
Hodgsonilta kysyttiin kantaako nämä pelaajat Englannin menestykseen vuoden 2018 MM-kisoissa.
– Monet näistä [lupaavista] pelaajista ovat 23-vuotiaita silloin. Realistisesti sanottuna näkisin tämän ryhmän olevan huipputasollaan vuoden 2022 MM-kisoissa Qatarissa.
Englanti mustana hevosena jo aiemmin
Hodgson uskoo, että joukkue voi yllättää jo ennen vuotta 2022, jota edeltää vielä kolme arvoturnausta: vuoden 2016 EM-kisat Ranskassa, vuoden 2018 MM-kisat Venäjällä sekä vuoden 2020 EM-kisat jaetusti ympäri Eurooppaa. – On mahdollista voittaa, vaikka nämä pelaajat eivät olisi vielä uriensa absoluuttisella huipulla. En laskisi meitä ulos vuoden 2016 tai 2018 osaltakaan. – Minun työni on saada heistä paras irti juuri nyt ja teemme kaikkemme nyt yltääksemme EM-kisoihin. Englanti on voittanut neljä ensimmäistä EM-karsintapeliä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan