Veikkausliiga-seurojen markkinat yhä auki suurien maiden siirtoikkunoiden sulkeutuessa
Jalkapallon kansainvälinen siirtoikkuna sulkeutuu monien merkittävien jalkapallomaiden osalta Euroopassa maanantaina, mutta esimerkiksi Veikkausliiga-seurojen markkinat vasta käytännössä aukeavat sen jälkeen.
Esimerkiksi Saksassa siirtoikkuna sulkeutuu maanantaina klo 18 paikallista aikaa, Englannissa maanantaina klo 23 paikallista aikaa ja Italiassa myös klo 23 paikallista aikaa.
Espanjassa puolestaan siirtoikkuna sulkeutui jo viime perjantaina puolen yön aikaa. Portugalissa puolestaan ostoja voidaan tehdä keskiviikkoon 4. helmikuuta klo 18.00 asti (paikallista aikaa).
Monissa muissa sarjoissa siirtoikkuna on vielä pidempään auki. Esimerkiksi Sveitsin siirtoikkuna sulkeutuu 14. helmikuuta ja Venäjällä vasta 27. helmikuuta pari merkittävämpää mainitaksemme.
Veikkausliigan osalta siirtoikkuna on auki aina 6. toukokuuta asti, joten suomalaisseuroilla n mahdollisuus napata vielä haaviinsa saaliita kevään edetessä.
Pohjoismaista Tanskan siirtoikkuna sulkeutuu maanantaina, koska siellä sarjakin on palaamassa talvitauolta helmikuun aikana. Kesäaikaan Suomen tapaan pelattavien Norjan ja Ruotsin pääsarjat pitävät siirtoikkunoitaan auki aina maaliskuun lopulle.
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä
- Zlatan Ibrahimović kertoi miksi lopetti pelaajauransa: ”Siksi hyväksyin sen”
- Lionel Messillä hirmuinen tehoilta! Barcelonasta tuttu tutkapari takoi myös hatullisen murskajaisissa
- Bayern vahvisti maajoukkuetason pelaajansa loukkaantumisen
- HJK-tulokkaalta väkevä debyytti – tämä tilanne aiheutti ”pienen sydänkohtauksen”
- Sarjanousija ryösti pisteitä HJK:lta
- Julen Lopetegui pettyi AC Milanin käytökseen – neuvottelut päättyivät kannattajien vuoksi
- L’Équipe: PSG haluaa solmia jatkosopimuksen Luis Enriquen kanssa – nostaa valmentajan profiilia