Joel Pohjanpalo iski kaksi maalia – piti Venezian haaveet suorasta noususta hengissä

Venezia voitti FeralpiSalòn sunnuntaina Serie B:ssä 2-1.
Joel Pohjanpalo iski Venezian kummatkin maalit. Voittomaali syntyi lisäajan lopussa. Venezian haaveet suorasta noususta säilyivät edelleen hengissä, sillä Como jäi maalittomaan tasapeliin Modenan vieraana. Venezia oli sunnuntaina pakkovoiton edessä.
Pohjanpalo, 29, vei Venezian johtoon toisen jakson alussa. Pohjanpalo laukoi pallon maan kautta yläkulmaan. FeralpiSalò nousi kuin varkain tasoihin kymmenisen minuuttia ennen loppua.
Venezia haki vimmatusti voittomaalia taistellakseen päätöskierroksella suorasta noususta. Voittomaali syntyi 93. minuutilla, kun Pohjanpalo sai pallon itselleen boksissa, eikä erehtynyt maalipaikassaan.
Pohjanpalo johtaa 22 maalillaan Serie B:n maalipörssiä.
Venezian on voitettava ensi viikonloppuna pelattavalla päätöskierroksella vieraskentällä Spezia, ja samalla toivottava, ettei Como voita kotiottelussaan Cosenzaa. Jos Venezia ei nouse suoraan, sijoittuu se sarjataulukossa kolmanneksi ja osallistuu nousukarsintojen välieriin.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot