Liverpoolilta uskomaton uroteko olosuhteisiin nähden – ”Pelaajat nukkuivat koko perjantaipäivän”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn unelma Valioliiga-mestaruuden uusimisesta otti kovan kolauksen sunnuntaina joukkueen taipuessa Liverpoolille vieraissa 1-2-lukemin. Liverpool meni ensin johtoon Jordan Hendersonin osumalla, City tasoitti vielä avausjaksolla Edin Dzekon osumalla, mutta Liverpool pääsi juhlimaan Philippe Coutinhon maalin myötä.
City on sarjan kakkosena viisi pistettä ottelun vähemmän pelanneesta Chelseasta. Liverpool on sarjassa viides, kaksi pistettä nelossijalla olevasta ManU:sta ja kolme pistettä kolmossijasta, jota miehittää Evertonin 2-0-lukemin myöhemmin sunnuntaina kaatanut Arsenal.
Liverpool-luotsi Brendan Rodgers hehkutti miehistöään, joka oli tulta ja tappuraa.
– Otan hattuni päästä pelaajieni esityksen vuoksi. Olimme takaisin kotona [Eurooppa-liigan pelistä] vasta aikaisin perjantaiaamuna, pelaajat olivat nukkumassa kuuden aikoihin ja nukkuivat koko perjantaipäivän, mies taustoitti BBC Sportille.
– Harjoittelimme lauantaina kevyesti. Pelaajat olivat säälimättömiä ja antoivat huippujoukkueelle vain yhden laukauksen maalia kohti. He ansaitsevat suuren kunnian. Meidän luonteemme kyseenalaistettiin kauden alussa, mutta olemme vain yrittäneet löytää ryhmiä ja tasapainoa lyhyessä ajassa runsaasti muuttuneeseen miehistöön, Rodgers perusteli.
City-luotsi Manuel Pellegrini otti tappion rauhallisesti, mutta huolestuneena.
– Ottelu oli tasainen, mutta Liverpool voitti koska he tekivät kaksi upeaa maalia. Me itse hukkasimme liikaa palloja ottelun alussa. Tasoituksemme jälkeen ammuimme tolppaan, mutta toisella jaksolla emme päässeet murtautumaan rankkarialueelle.
– Olen huolissani siitä, että hukkaamme palloja liikaa – paineella on roolinsa tässä. On paljon analysoitavaa, jotta voimme olla parempia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”