MP:lle mielenkiintoinen hyökkääjä – ”Samaan pystyi vain Atlantiksen Tukiainen”
Ykkösen toukokuussa aloittava MP on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta. Sopimuksen ovat tehneet seuran oma kasvatti Akim Sairinen, 20, sekä hyökkääjä Tommi Lankinen, 22.
Sairinen on pelannut kahtena viime kautena Kakkosta. Pelejä on kertynyt keskikentällä ja puolustuksessa viihtyvälle pelaajalle kaikkiaan 46 kappaletta. Maaleja on syntynyt neljä.
Lankinen ansaitsi sopimuksensa harjoituspeleissä annettujen näyttöjen kautta. Hyökkääjä iski esimerkiksi FC Lahti Akatemian verkkoon viisi maalia viime lauantaina.
– Akim on motivoitunut parantamaan vaisumman viime kauden jälkeen ja on monipuolinen pelipaikan suhteen, tulevaisuudessa kenties toppari. Akimilta löytyy edellytykset vahvaan kamppailupelaamiseen sekä pääpeliin erikoistilanteissa, päävalmentaja Ilkka Mäkelä kertoo seuran tiedotteessa.
– Tommi teki viime kaudella lähes puolet joukkueensa maaleista, samaan pystyi vain Atlantiksen Tukiainen. Hän on osoittanut maalintekijän elkeitä kahdessa pelaamassaan testiottelussa viimeistellen hyvin erilaisia maaleja ja on selkeä uhka myös vastustajan linjan taakse, Mäkelä jatkaa.
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?