Huuhkajien keskikenttämies Tim Sparv siirtyi viime kesänä Saksasta Tanskaan ja on matkalla FC Midtjyllandin kanssa maan mestaruuteen. Seuran johdosta kerrotaan De Correspondent -lehdelle, että pelaaja hankittiin tilastoanalyysiohjelman vakuuttamana. – Emme pärjää kilpailijoille rahan turvin, joten meidän pitää järkeillä paremmin kuin heidän, puheenjohtaja Rasmus Ankersen kertoi. – Tarkka tilastodata liigoista, joukkueista ja pelaajista voi antaa meille edun muita vastaan. Muutosta ei pidä tehdä kuitenkaan liian nopeasti. Elefanttikin pitää syödä pala kerrallaan. Sparv on esimerkki seuran uudesta tavasta tehdä hankintoja. Suomalaisen pelaaminen ei muodosta hienoja lukemia yleisesti seurattavista tilastoista, joilla puolustavia keskikenttämiehiä yleensä arvostetaan. Näitä tilastoja ovat kamppailuiden voittamiset tai pallonriistot. Ankersenin mukaan Sparvin tapauksessa kyse on muusta. – Meillä on ryhmässä toinen numero kuusi [puolustava kk-mies] Izuna [Uzochukwu], joka näyttää vakuuttavammalta pelaajalta – hän on voimakas, atleettinen ja tekee näyttäviä katkoja. Vastustajamme valmentajat haukkovat monesti henkeään häntä seuratessaan. – Sparv saa harvoin tunnustusta, mutta uskomme sen johtuvan hänen erinomaisesta sijoittumiskyvystään. Hän näkee ongelmatilanteet ennalta eikä hänen tarvitse tehdä taklauksia tai juosta niin paljon kuin muiden kesikenttämiesten. Sparv siirtyi seuraan Bundesliigan kakkostason Greuther Fürthissa, joka Ankersenin mukaan on pelillisesti erinomainen vaikka ei pystynyt nousemaan viime kauden päätteeksi pääsarjaan. – Tilasto-ohjelmamme perusteella viime kauden Greuther Fürth oli tarpeeksi hyvä pelatakseen Englannin Valioliigassa!

LUE MYÖS: