FC Lahdelle useita loukkaantumisia – tähtipelaajan vamma uusiutui
FC Lahti kärsi torstaina kirvelevän 0-1-kotitappion IFK Mariehamnille. Pisteiden lisäksi Toni Korkeakunnaksen luotsaama joukkue menetti pelaajia sairastuvalle.
Loukkaantumisen takia kauden ensimmäiset ottelut huilannut keskikenttäpelaaja Pekka Lagerblom ontui jo puolen tunnin kohdalla vaihtoon.
– Pekan akillesjännevamma uusiutui. En uskalla sanoa hänen suhteensa vielä toistaiseksi mitään, selvitti Korkeakunnas Etelä-Suomen Sanomille keskikenttäpelaajan vamman vakavuutta.
Lagerblomin ohella myös Markus Joenmäki siirtyi vaihtopenkin puolelle ensimmäisen jakson jälkeen. Toppari tunsi kireyttä takareidessään, jonka vuoksi Korkeakunnas vaihtoi hänet varotoimenpiteenä pois kentältä. Kaiken kukkuraksi maalivahti Henrik Moisanderin jalkavamma muistutti olemassa olostaan. Vaivan vuoksi torjuja jätti maalipotkuja antamatta toisella jaksolla.
Jo ennen ottelu Leandro Motta joutui sivuun harjoituksissa jalkaansa saamansa avohaavan takia.
Korkeakunnaksen mukaan Motta, Joenmäki ja Moisander tullaan kuitenkin todennäköisesti näkemään tositoimissa ensi viikon sunnuntaina, jolloin lahtelaiset kohtaavat turkulaisen FC Interin Kisapuistossa.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Bayer Leverkusen Eurooppa-liigan finaaliin! 97. minuutin maali piti tappiottoman putken hengissä
- Veikkausliigasta tuttu Joaquín Gómez oli nostamassa Al-Qadsiahia Saudi-Arabian pääsarjaan
- Thierry Henry puolusti kritisoitua Kylian Mbappéa: ”PSG:n kaikkien aikojen paras pelaaja”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Casemirosta: ”Hänen on myönnettävä se”
- Matthijs de Ligt ällistyi tuomarin ratkaisusta: ”Häpeällistä”
- Marco Reus on neuvotellut siirrosta Yhdysvaltoihin
- Manuel Neuer musertui kohtalokkaasta virheestään: ”Se oli brutaalia”
- Tuomarit pyysivät Bayernilta anteeksi Mestarien liigan välierän kohutilannetta – ”Se ei auta”
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- Tuomarit pyysivät Bayernilta anteeksi Mestarien liigan välierän kohutilannetta – ”Se ei auta”
- Manuel Neuer musertui kohtalokkaasta virheestään: ”Se oli brutaalia”
- Neljännen sarjatason VJS antoi kylmää kyytiä veikkausliigaseuralle Suomen Cupissa
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Real Madrid teki sen taas! Lopun ihmenousulla Mestarien liigan finaaliin
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”