Interin valmentaja: ”Alkuun melkoista hakemista”
Kuva: Juha Tamminen
Inter otti sunnuntaina Veritas Stadionilla komean kotivoiton sarjanousija Ilveksestä.
Selvään 3-1 (1-1)-voittoon päättynyt ottelu ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Sen myönsi myös päävalmentaja Job Dragtsma.
– Totta kai olen tyytyväinen tulokseen ja voittoon. Peli oli alkuun melkoista hakemista. Näki selvästi, että pelasimme kolmannen pelin viikon sisään. Meillä oli kentällä myös uusi hyökkäyskaksikko, mikä vaikutti jollakin tavalla peliin, Dragtsma toteaa Interin verkkosivuilla.
Mitä pidemmälle peli eteni, sen paremmin Inter sai sen hallintaan. Varsinkin toisen jakson ensimmäinen puolikas oli Interiltä peliä, mikä sai päävalmentajankin hymyilemään.
– Mitä pidemmälle peli eteni, sen paremmin se alkoi kulkemaan. Kaksi ensimmäisen jakson maalia tietysti helpotti pelaamista ja lähtöä toiselle jaksolle. Kaiken kaikkiaan toisen jakson ensimmäinen puolikas oli meiltä hyvää pelaamista. Kentällä nähtiin liikettä ja syöttökombinaatioita, sanoi Dragtsma pelin jälkeen.
Ilves pääsi otteluun vielä mukaan, kun se onnistui kavennuksessa (Tomi Petrescu 80. minuutilla). Dragtsman mukaan maali oli seurausta huolimattomasta pelaamisesta. Ottelun lopun joukkue taisteli kuitenkin hyvin.
– Ilveksen maalin oli meidän omaa hölmöilyä. Sen jälkeen he saivat meidät puolustuskannalle. Taistelimme kuitenkin jälleen hienosti joukkueena ja kestimme loppuun asti, kiitteli Dragtsma omiaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”