Manchester City -luotsi ei pelkää työpaikkansa suhteen: ”Se ei ikinä huoleta minua”
Kuva: Getty Images
Manchester City -luotsi Manuel Pellegrini kertoo, ettei ole huolissaan työpaikastaan vaikka seura on ollut suorastaan surkea viime kuukaudet.
Joukkue taisteli vielä talvella mestaruudesta, mutta maanantain Crystal Palace -tappion myötä sarjasijoitus valahti jo neljänneksi. Pistekertymä viime ajoilta on ollut heikko.
– En ole huolissani työpaikkani puolesta. Se on asia, mistä en koskaan ole huolissani. Teen vain työni niin hyvin kuin pystyn. Joukkueelle kausi on ollut vaikea, mutta en kanna huolta henkilökohtaisesta tulevaisuudestani, Goal-sivustolla siteerattiin Pellegriniä.
City on jäänyt jo yhdeksän pistettä kärkijoukkue Chelseasta, joka on myös pelannut ottelun vähemmän. Viikonlopun aikana myös Arsenal ja ManU ohittivat Cityn. Takana seuraavat uhkaajat ovat seitsemän pisteen päässä, joten sijoittuminen neljän sakkiinkaan ei näillä esitykillä ole varmaa.
– Emme puhu mestaruudesta [enää]. Haluamme vain voittaa pelimme. Jokainen pisteiden menetys on kova isku. Kauden lopussa näkee jokaisen pistemenetyksen merkityksen, Sky Sportsilla lainattiin miestä.
– Seuraavat seitsemän peliä [kauden loppuun asti] ovat tärkeitä. Pisteitä on saatavilla vielä 21 kappaletta. Huolenamme on vain omat pelimme ja kuinka voimme voittaa ne kauden loppuun saakka. Sen jälkeen katsomme taulukosta missä olemme.
Pelit eivät helpotu sillä Cityllä on edessään Manchesterin derby tulevana viikonloppuna.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”