Suurlupaus liputti HIFK:n puolesta jo HJK-aikana – ”Ehkä vähän virhearviointi”
Stadin derby torstaina on HIFK:n keskikentän nuorelle lupaukselle Fredrik Lassakselle monella tapaa mielenkiintoinen. 18-vuotias ”Freda” oli HJK:n miehiä kolme kautta, joista puolet hän ”pyöri liigajoukkueen mukana”.
Vastuuta ei kivikovassa nipussa kuitenkaan tullut toivotusti, ja tälle kaudelle tie vei sitten naapuriseuraan, joka on Lassakselle ilmeisen läheinen. Viime syksynä hän liputti avoimesti HIFK:n puolesta Instagramissa samaan aikaan, kun HJK tuuletti toisaalla liigamestaruuden varmistumista.
– Joo, se oli ennen Ykkösen viimeistä kierrosta kun ratkesi, että IFK:n nousu on vielä mahdollinen. Silloin mä laitoin kuvan missä luki Kom igen röda. Mutta se oli silloin pelkästään fanin näkökulmasta. Oon kuitenkin ollut pitkään IFK:n fani ja käynyt katsomassa pelejä jo silloin Kakkosessa nuorena kloddina.
– Se oli ehkä vähän virhearviointi multa, Lassas myöntää nyt SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Tuliko Klubilta sanomista?
– Tuli. Tai no ei nyt sinänsä, mähän poistin sen sitten aika nopeasti, mutta pieni mokahan se oli. Välillä tulee tollaisia.
Mitä veikkaat, olisiko ollut outo fiilis pelata tänä vuonna HJK:n paidassa HIFK:ta vastaan liigassa?
– Olisi varmaan, kun kuitenkin aina olen ollut IFK:n miehiä. Mutta totta kai työnantaja, se seura missä itse pelaa, on kaikki kaikessa, eikä mitään muuta voi ajatella.
Muistatko mistä IFK-fanitus on aikoinaan lähtenyt?
– Perheen ja vanhempien kautta se on tullut. Eihän sitä itse pääse valitsemaan, porvoolaislähtöinen Lassas hymyilee.
– Ja ehkä nimenomaan enemmän handiksen ja yleisurheilun kautta kuin fudiksen. Ja jääpallonkin. Olen aina ollut innokas, kyllähän sitä lähtee mukaan katsomaan kun faijakin aina lähti.
Poikamaajoukkueiden vakiokasvo ei itse ole pelannut tähtipaidoissa ennen tätä vuotta.
– Mutta kyllä jo aika nuorena päätin, että joskus vielä haluan pelata. Silloin kun IFK pelasi Kakkosessa, ajattelin, että sitten joskus uran lopussa voi tulla vähän sinne jäähdyttelemään, mutta sittenhän tässä kävikin näin. Nopeet käänteet!
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana