Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
Argentiinan jalkapalloliitto (AFA) on ilmaissut täyden tukensa FIFAn puheenjohtaja Gianni Infantinolle ja toivoo hänen jatkavan tehtävässään myös tulevaisuudessa. AFAn virallisessa kannanotossa korostetaan Infantinon merkitystä maailman jalkapallon kehitykselle sekä hänen rooliaan lajin kasvun edistämisessä niin Etelä-Amerikassa kuin maailmanlaajuisestikin.
Tämä ei kuitenkaan ole miellyttänyt jalkapallofaneja. Argentiinan jalkapalloliiton X-julkaisussa on lähes yhtä paljon kommentteja kuin tykkäyksiä, ja kommenteista valtaosa on selvästi kriittisiä. Kesän aikana sekä Infantinoa että Argentiinan jalkapalloliittoa on syytetty korruptiosta, joten onkin mielenkiintoista, että AFA asettuu näin vahvasti juuri Infantinon tueksi.
Monet jalkapalloliitot ovat vastustaneet Infantinon jatkokautta hänen viimeaikaisten toimiensa vuoksi. Kesän aikana Infantino on muun muassa pyrkinyt edistämään ajatusta MM-kisojen kaupallisten oikeuksien myymisestä yksityisille toimijoille. Monen FIFAn jäsenen mukaan tämä on kuitenkin ollut Infantinon henkilökohtainen suunnitelma, jossa tavoitteena on ollut myös hänen omat hyötynsä.
UEFA puuttui asiaan nopeasti ja teki selväksi kantansa: eurooppalaisen järjestön mukaan jalkapalloa ei voida kohdella tuotteena, joka voidaan myydä eteenpäin samalla tavoin kuin mitä tahansa muuta kaupallista oikeutta.
Lue myös: Uefa uhkaa Gianni Infantinoa oikeustoimilla
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé

