Uefa uhkaa Gianni Infantinoa oikeustoimilla
Uefa harkitsee oikeustoimia Fifan puheenjohtajaa Gianni Infantinoa vastaan kiistellyn MM-kisojen sijoitussuunnitelman vuoksi. Asiasta kertoo ESPN.
Euroopan jalkapalloliitto on lähettänyt Infantinolle virallisen vaatimuksen, jonka mukaan mitään hankkeeseen liittyviä asiakirjoja tai muuta mahdollista todistusaineistoa ei saa hävittää.
Kyseessä on mahdollisiin tuleviin oikeustoimiin liittyvä asiakirjojen säilyttämispyyntö.
ESPN:n lähteiden mukaan Uefa on ollut yhteydessä myös Joshua Kushneriin, Greg Maffeihin, JP Morganiin ja Open Economicsiin. Heille on ilmoitettu, että järjestö harkitsee oikeustoimia myös heidän osallisuudestaan hankkeeseen.
Infantino suunnitteli 20 miljardin dollarin arvoisen yhtiön perustamista Fifan kilpailujen kaupallista toimintaa varten. Yhtiö olisi hallinnoinut muun muassa miesten ja naisten MM-kisoja sekä seurajoukkueiden MM-kisoja.
Ulkopuolisille sijoittajille oli tarkoitus myydä osuus yhtiöstä. Mukana suunnitelmassa oli myös Joshua Kushnerin perustama sijoitusyhtiö.
Infantino joutui lopulta luopumaan hankkeesta laajan vastustuksen jälkeen.
Uefan 55 jäsenmaata päätti viime viikon torstaina boikotoida kaikkia Fifan kilpailuja niin kauan kuin suunnitelma olisi pysynyt voimassa. Myös kaksi Fifan korkea-arvoista johtajaa arvosteli hanketta julkisesti, ja toinen heistä erosi Infantinon neuvonantajan tehtävästä.
Infantino vahvisti heti viime perjantaina, ettei ehdotusta viedä enää eteenpäin.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin