Arsenal-puolustaja pitää MM-turnausta syynä Valioliiga-voiton karkaamiselle
Kuva: Getty Images
Arsenalin puolustaja Per Mertesacker on pohtinut mennyttä Valioliiga-kautta ja pohtii nyt syitä siihen, miksi joukkue ei yltänyt tiukemmin mestaruustaistoon. Arsenal oli lopulta hienosti kolmas, mutta jäi mestari-Chelseasta 12 pistettä.
Mertesacker, kuten myös Mesut Özil, aloittivat valmistautumiskautensa juuri ennen sarjan alkua juhlittuaan Saksan kanssa MM-kultaa. Tässä onkin miehen mukaan ainakin osasyy seuran heikkoon alkukauteen, mikä vesitti mahdollisuuden nousta mestaruustaistoon.
– Kesti puoli vuotta ennen kuin tajusin ongelman. Useimmat Saksan MM-joukkueen pelaajat, kuten Mesut Özil, loukkaantuivat [syksyn mittaan]. Minä vältin sen, mutten ollut parhaimmillani, Mertesackeria siteerattiin Soccernews-sivustolla.
– Se [heikko suoritustaso] johtui siitä, etten osannut käsitellä tilannetta. Yritin koko ajan unohtaa MM-kisat. Se tietenkin pysyy muistoissa, mutta kauden alkaessa pitäisi asettaa uusia tavoitteita, keskittyä siihen hetkeen ja unohtaa menneet. Se tietenkin vei oman aikansa, kun voittoamme pyöriteltiin joka puolella pitkään.
Arsenal pelasi erinomaisen kevätkauden, mutta Chelsea piti pintansa ja myös Manchester City pysyi edellä. Arsenalilla on mahdollisuus juhlia kuitenkin vielä FA Cupin voittoa toista kertaa peräkkäin lauantaina, kun se kohtaa finaalissa Aston Villan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan

- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin