Eero Markkanen palasi harjoituksiin lähes neljän kuukauden tauon jälkeen
Kuva: Juha Tamminen
Real Madrid Castillassa pelaava Huuhkajien hyökkääjä Eero Markkanen on palannut espanjalaisseuransa joukkueharjoituksiin.
Markkanen on ollut sivussa sitkeän vamman vuoksi.
– Sain kahden kevätkierroksen avauspelin jälkeen repeämän vatsalihakseen enkä edes tiedä itse missä repeämä tuli. Olen kuntouttanut ja kuntouttanut vammaa, ja parantuminen on ottanut todella pitkän ajan. Turhauttavaa, mutta eipä loukkaantumiset ikinä kivoja ole, Markkanen manaa OrsaSportin verkkosivujen mukaan.
– Pääsin lauantaina ensimmäistä kertaa joukkueen mukana harjoittelemaan ja taukoa edellisestä harjoituksesta tuli viisitoista pitkää viikkoa. Ainahan alussa hieman jännittää, mutta nyt tuntuu todella hyvältä ja loukkaantumista ajattelee kokoajan vähemmän. Pallotuntuma on vielä vähän hukassa, mutta se on normaalia ja pääasia on, että saa taas harjoitella ja uskaltaa mennä tilanteisiin koko ajan paremmin ja oikeastaan ihan niin kuin pitää.
Markkanen oli sivussa myös Huuhkajien edellisestä EM-karsintaottelusta Pohjois-Irlantia vastaan. Mixu Paatelaisen joukot kohtaavat seuraavan kerran Viron Turussa pelattavassa maaottelussa 9.6.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan