Interin loukkaantumiskierre jatkuu – ”En jaksa olla liian optimistinen”
Turun Interiä koetellaan loukkaantumisten osalta isolla kädellä. HJK:n Mike Havenaarin kaksi maalia kaatoivat torstaina turkulaiset kentällä, ja takaiskuiksi kirjattiin myös kaksi loukkaantumista.
Kapteeni Henri Lehtonen jäi makaamaan kentälle taukovihellyksen jälkeen. Isovarvas sai tuntuvan kolhun.
– Ei se pahasti turvonnut ole, mutta huomenna lääkäri kertoo lisää. En jaksa olla liian optimistinen, ”Pänä” harmitteli pelin jälkeen SuomiFutis-sivustolle klenkatessaan pukuhuoneen puolelle.
Toisella jaksolla kentältä kannettiin paareilla lupaava 17-vuotias Oskari Qvick, joka loukkasi polvensa. Jo ennestään sivussa olivat maalitykki Vahid Hambo, Kalle Kauppi, Jukka Lehtovaara ja Eric Matoukou.
Mika Ojala puolestaan palasi tähän otteluun, ja Kaan Kairinenkin saa taas harjoitella.
HJK:ta vastaan turkulaisilla ei Ojalan paluusta huolimatta ollut jakoa.
– Ei tämän päivän suoritus vaan valitettavasti riitä. Paremmalla hillolla olisi voinut pisteitä tulla, mutta kyllä me oltiin vaan pitkässä juoksussa huonompia tänään, myönsi loukkaantumiset viimein taakseen itse jättänyt Joni Aho.
– Joukkueella on vaikea tilanne, kun loukkaantumisia on paljon – mutta niin tuntuu olevan kaikilla muillakin. Parempaan meidän täytyy silti pystyä.
Pekka Mäntylä, Helsinki
Twitter: @pjmant
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle