Lauri Dalla Vallelta odotetaan paljon ensi kaudella: ”Tekee vähintään kymmenen maalia”
Kuva: Juha Tamminen
Lauri Dalla Valle liittyi alkuvuodesta Englannin kolmostasolla sarjapaikkansa puolesta taistelevan Crewe Alexandran miehistöön, mistä miehellä oli aiemmin hyviä muistoja lainasopimukselta pari vuotta sitten.
”LDV” äityi hyvään kevätvireeseen ja iski ruudin kuivuessa neljä maalia kahdeksaan viimeiseen sarjapeliin. Crewe oli sarjassa viimeinen joukkue, joka säilytti sarjapaikkansa kahden pisteen erolla putoamispaikkaan.
Dalla Valle kärsi vielä kevätkauden alkupuolella paljon vammoista ja pelivireeseen pääsy kesti pitkään. 23-vuotiaalla kärkimiehellä on ensi kaudestakin sopimus ja Crewen valmennusporras luottaa saavansa suomalaisesta hyvät tehot irti.
– Laurin kanssa on mukava tehdä töitä. Tiesimme mitä tuleman pitää, ja siksi halusimmekin tehdä hänen kanssaan sopimuksen. Emme tehneet tarpeeksi maaleja tuolloin ja siksi teimme töitä reilusti tuodaksemme sekä Laurin että [kaksi muuta hyökkäyspään pelaajaa] Nicky Ajosen ja Uche Ikpeazun seuraan, apuvalmentaja Niel Baker kommentoi seuran kotisivuilla.
Tuoreet hankinnat kukin olivat vuoroillaan arvokkaita pelaajia joukkueelle.
– Heistä Uche oli aluksi hyvä ennen lähtöään Doncasteriin. Nicky teki paljon maaleja lainasopimuksensa alussa. Kun hänen tahtinsa hyytyi, Lauri nousi esiin ja teki muutamia tärkeitä maaleja.
– Lauri on erinomainen viimeistelijä ja hankala pideltävä vastustajan puolustukselle. Kun hän pääsee täyteen kuntoon ensi kaudella, uskon hänen tekevän kymmenen maalia tai enemmän.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa

- Vedonlyöjä.comin raju arvio veikkausliigajoukkueesta: ”Ykkösliigan pelaajalista”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi