RoPS voittoputkessa – ”Ei riitä meille”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS käänsi alkukauden hankaluudet voimavarakseen ja valmistautuu nyt Veikkausliigan helatorstain kierrokseen kolmen ottelun voittoputkessa.
RoPS:n talvikausi oli kohtuullinen, mutta paluu isolle kentälle ja tosipeleihin sujui mahdollisimman heikosti. Shokki näyttää kuitenkin nyt olevan takana, sillä plakkarissa ovat voitot HIFK:sta, Ilveksestä ja Jarosta. Omiin on mennyt näissä kamppailuissa vain yksi maali.
– Kaikki lähtee puolustuksesta ja se meillä on nyt toiminut tiivisti. Peli on lähtenyt uudestaan rullaamaan. Pelipaikkojen muutoksillakin on varmasti vaikutusta, Mika Mäkitalo toteaa SuomiFutis.comille.
– Tiedämme kaikki toistemme vahvuudet ja kommunikaatio toimii. Ei se tuurista ole kiinni. Voittoprosenttimme kaksinkamppailuissa esimerkiksi on ollut hyvä.
Päävalmentaja Juha Malisen rosterissa on jopa ylitunkua keskikentän keskimmäisten rooleihin. Luotsi ratkaisi ongelman siirtämällä kapteeni Antti Okkosen oikeaksi puolustajaksi. Peliä pääosin rakentavien paikoille jäivät Tomas Hradecky ja Moshtagh Yaghoubi sekä askeleen ylemmäs Mäkitalo.
– Olemme menossa parempaan suuntaan. Viereen on tullut eri jätkiä, joten tietysti se vie vielä aikaa. Kolme voittoa tuo hyvän fiiliksen, mutta se ei riitä meille, ”Muksu” kommentoi.
RoPS kohtaa seuraavaksi helatorstaina Palloseura-kaimansa Kuopiosta. Areenana toimii Rovaniemen keskuskenttä.
LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”