Veikkausliigakierroksella mielenkiintoisia tilasto-osumia – nollakerhosta kova tunku pois
Kuva: Juha Tamminen
Perjantain Veikkausliigakierroksella nähtiin monenlaisia tilastoherkkuja.
– HIFK otti Veikkausliigahistoriansa ja samalla tietysti tämän kauden avausvoittonsa (HIFK-Inter 2-1). Interille tappio oli kauden ensimmäinen.
– Myös toinen nousija, Ilves, avasi voittotilinsä tällä kaudella. VPS:n kurimus sen sijaan jatkuu – joukkue pääsi aloittamaan olosuhdeongelmien vuoksi kauden myöhässä, ja nyt tilillä on neljä tappiota yhtä monesta pelistä. (VPS-Ilves 2-3)
– HJK koki Kuopiossa kauden ensimmäisen tappion. Nämä ovat harvinaisia iltoja: viime kaudella HJK hävisi vain kolme ottelua (KuPS-HJK 1-0).
– RoPS:ia kutsuttiin alkukaudesta kriisijengiksi kolmen peräkkäisen tappion takia. Joukkue sisuuntui – ja vastukset ovat olleet helpompia – seuraus: kolme peräkkäistä voittoa! (Jaro-RoPS 1-2)
– VPS jäi yksin nollan voiton klubiin, kun HIFK:n ja Ilveksen lisäksi voittosaldonsa sai auki Lahti. Aleksi Ristola maalasi osuttuaan aiemmin kahdesti peräkkäin ylärimaan. SJK puolestaan koki ensimmäisen tappionsa. (FC Lahti-SJK 1-0)
– Tappioitta sarjassa jatkavat enää IFK Mariehamns ja KuPS (IFK Mariehamn-KTP 2-1).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan