Palloliitto: Keskisuomalaisen uutinen ei pidä paikkaansa
Kuva: Getty Images
Inter Milan ja Atletico Madrid eivät kohtaakaan Suomessa elokuussa Olympiastadionilla. Harjoitusottelusta uutisoitiin viime viikonloppuna, mutta heti tänään keskiviikkona uutisoitiin ottelun peruuttamisesta.
Keskisuomalainen uutisoi keskiviikkona, että Palloliitto olisi päätynyt lopulta myöntämään kansainvälisen ottelun järjestämisluvan vain HJK:n ja Liverpoolin kohtaamiselle 1. elokuuta.
Palloliiton viestintäpäällikön Sami Terävän mukaan Keskisuomalaisen tieto on virheellinen.
– Uutinen ei pidä paikkaansa. Palloliiton liittohallituksen puhelinkokouksessa sunnuntaina lupa myönnettiin kaikille sitä hakeneille.
– Me emme kommentoi syitä, miksi ottelun järjestäjät ovat päättäneet olla järjestämättä peliä, Terävä toteaa.
Interin ja Atleticon kaltaisten kansainvälisten harjoituspelien lupien anominen ja myöntäminen kansallisen liiton kautta on tavanomainen käytäntö Euroopassa.
Suomessa vastaavia lupia on anottu esimerkiksi kahden vuoden takaiseen Arsenalin ja Manchester Cityn harjoitusotteluun. Yhtään tällaista lupaa Palloliitto ei Terävän mukaan ole Suomessa evännyt.
HJK:n ja Liverpoolin kohtaaminen Suomessa kiinnostaa. Lippuja myytiin ensimmäisen päivän aikana yli 10 000.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta