Peräti yhdeksän Viron avauksen pelaajaa oman maan sarjasta: ”Taso pääsarjassa on noussut”
Kuva: Getty Images
Viro kaatoi Huuhkajat Turussa pelatussa A-maaottelussa tiistaina 2-0. Merkillepantavaa oli, että virolaisten avauskokoonpanossa peräti yhdeksän pelaajaa edusti maan omia pääsarjajoukkueita.
Ainoastaan Viron kapteeni, Augsburg-toppari Ragnar Klavan sekä Torpedo Moskovan hyökkääjä Sergei Zenjov saavat leipänsä seurajoukkuetasolla ulkomailla.
– Tässä on tapahtunut iso muutos siihen verrattuna kun itse aloitin, Viron päävalmentaja Magnus Pehrsson kertoi tiistain ottelun jälkeen.
– Yksi syy on tietysti siinä, että pelaajia on palannut ulkomailta kotiin, mutta kyllä taso pääsarjassa on muutenkin noussut. Tänä keväänä se on minusta ollut kovempi kuin koskaan.
Huuhkajat teki tiistain ottelussa kokeiluja, mutta niin teki myös Viro. Yleensä laitapuolustajana nähty Ken Kallaste pelasi Klavanin toppariparina – ja onnistui hyvin.
– Meillä pitää olla vaihtoehtoja. Se oli kokeilu ja se onnistui hyvin, Pehrsson sanoi tyytyväisenä.
LUE MYÖS:
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Donald Trump voi jäädä historian ainoaksi Fifan rauhanpalkinnon saajaksi
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”

- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia