Tekeekö Ruotsi tänään pohjoismaalaista jalkapallohistoriaa?
Kuva: Getty Images
Tänään illalla kello 21.45 alkavassa ottelussa ratkeaa alle 21-vuotiaiden Euroopan mestaruus, kun Ruotsi kohtaa Portugalin Prahan illassa. Ruotsilla on mahdollisuus nousta ensimmäiseksi Pohjoismaaksi, joka on voittanut ikäluokan EM-kultaa.
Välieräottelut eivät jättäneet mitään epäselvyyttä siitä, että nämä kaksi joukkuetta kuuluvat illan finaaliin: Ruotsi murskasi Tanskan numeroin 4-1, ja Portugali yllätti ennakkosuosikkina turnaukseen lähteneen Saksa peräti 5-0.
Molemmat maat ovat kerran historiansa aikana olleet finaalissa häviävänä osapuolena ikäluokan EM-kisoissa. Ruotsi hävisi kaksiosaisen finaalin Italialle vuonna 1992, kun taas Portugali hävisi kaksi vuotta myöhemmin – myöskin italialaisille – EM-finaalissa.
Fifan alle 20-vuotiaiden MM-kisoista Portugalilla on toki kaksi MM-kultaa (1989, 1991) ajalta, jolloin muun muassa João Pinto, Luís Figo ja Rui Costa pelasivat osana Portugalin ”kultaista sukupolvea.”
Ruotsi lähtee altavastaajana
Ruotsin päävalmentaja Håkan Ericson myöntää Uefan haastattelussa, että edessä on suuri haaste, mutta muistuttaa kaksikon tasanneen pisteet alkulohkon ottelussa. – He voittivat Saksan, joten totta kai he ovat suosikkeja. Mutta me kohtasimme heidät viikko sitten ja pelasimme tasan 1-1. Tiedämme, kuinka löytää tilaa luodaksemme paikkoja, joten toivottavasti onnistumme siinä taas. Ericson myöntää, että Ruotsi on lähtenyt pelaamaan kisoissa vastahyökkäyksien kautta mutta kertoo huomanneensa mielenkiintoisen asian tilastoista. – Löysin mielenkiintoisen tilaston: meillä on ollut toiseksi eniten maalintekoyrityksiä, ja jalkapallossa on kuitenkin kyse paikkojen luomisesta. Tietenkin haluan kuitenkin meidän pitävän enemmän palloa. Tavoitteenamme on pitää syöttöprosentti 80-85 prosenttiyksikön välillä, ja tällä hetkellä se on noin 78 tai 79. Toivottavasti pystymme parantamaan sitä huomenna, jatkoi Ericson eilisessä haastattelussa.Voittamaton Portugali
Turnauksen toistaiseksi ainoan voittamattoman joukkueen, Portugalin, päävalmentaja Rui Jorge kertoo Uefan haastattelussa kunnioittavansa vastustajaa. – Heillä on vahva joukkue, kuten meilläkin. Olemme näyttäneet olevamme vahva joukkue, mutta he ajattelevat itsestään samoin. Päästäksesi tähän vaiheeseen turnauksessa joukkueessa on oltava paljon laatua. Rui Jorge ylistää Portugalin nuoria ja kertoo, että yksilöistä on hitsaantunut melkoinen ryhmä. – On erittäin palkitsevaa saada työskennellä näiden pelaajien kanssa, pääasiassa ryhmän hengen vuoksi. Yksilöitä tärkeämpää on joukkueen kollektiivinen puoli. Illan ottelu alkaa siis kello 21.45. Se on nähtävissä suorana ja suomeksi selostettuna Elisa Viihteen kautta täältä.LUE MYÖS:
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa