Vastustajan valmentaja puolivälieräottelun alla: ”Messi on yksinkertaisesti maailman paras”
Kuva: Getty Images
Argentiina ja Kolumbia kohtaavat perjantai-iltana paikallista aikaa (Suomen aikaa lauantaiaamuna kello 2.30) Copa American puolivälierissä.
Peru ja Chile ovat jo varmistaneet paikkansa välierissä. Huomenna lauantaina selviää myös Argentiinan/Kolumbian välierävastus, kun Brasilia kohtaa viimeisessä puolivälierässä Paraguayn.
Argentiina eteni alkulohkosta jatkoon seitsemällä pisteellä, vaikka se onnistuikin tekemään vain neljä maalia kolmessa alkulohkon ottelussa. Illan vastustaja Kolumbian peli on takkuillut kuitenkin pahasti. Kolumbia keräsi vain neljä pistettä alkulohkossa ja jäi C-lohkon kolmanneksi.
Kolumbian argentiinalainen päävalmentaja Jose Pekerman oli torstain lehdistötilaisuudessa valmis antamaan kaikki paineet Argentiinalle ja sen suurimmalle tähdelle, Lionel Messille.
– Messi on yksinkertaisesti maailman paras pelaaja, ja Argentiina on pelannut samalla tavalla kuin MM-kisoissa, totesi Pekerman.
Argentiina eteni viime vuoden MM-kisoissa finaaliin saakka. Kolumbia pääsi Pekermanin johdolla puolivälieriin Brasiliassa. Maan ykköstähti James Rodriguez nousi kisojen maalikuninkaaksi.
Itsekin Argentiinaa kesän 2006 MM-kisoissa valmentanut Pekerman näkee uuden valmentajan, Gerardo Martinon kädenjäljen Argentiinan tämän kesän joukkueessa.
– Nyt kun Gerardo Martino on alkanut toteuttaa pelisuunnitelmaansa, heillä on joitakin uusia elementtejä pelissään. Ne auttavat joukkueen pelaamisessa.
Lähde: www.ca2015.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”