Edinson Cavani jäämässä PSG-paitaan – Zlatan joutuu uuteen rooliin?
Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovicin varjoon PSG:ssä osin jäänyt Uruguayn maajoukkuehyökkääjä Edinson Cavani oli siirtoikkunan auetessa yksi ”varmoja” siirtyjiä, mutta tällä hetkellä hän näyttää jäävän pariisilaisseuraan.
Cavani on joutunut pelaamaan paljon hiukan vieraassa roolissa laidalla, eikä ole ollut tilanteeseen täysin tyytyväinen. Hänen agenttinsa Walter Guglielmone kertoo kuitenkin seuran luvanneen muutoksia tilanteeseen.
– ”Edi” on kiinnostanut tänä kesänä huippuseuroja, jotka hakevat keskushyökkääjää. Hän ei ole kuitenkaan kuunnellut tarjouksia, sillä hän sai takeet asemastaan seuralta viime kauden lopulla, Guglielmole sanoi Journal du Dimanchelle.
Cavani pelasi omalla paikallaan piikissä päättyneellä kaudella paljon Zlatanin ollessa loukkaantuneena ja teki 18 maalia 34 ottelussa. Sama pelipaikka on tarkoitus pysyä uruguaylaisen hallussa myös tulevalla kaudella.
– Luulemme että Ibrahimovic tulee pelaamaan yhä kauempana rangaistusalueesta päästäkseen enemmän palloon ja se jättää keskushyökkääjän paikan avoimeksi Edille kuten oli jo usein viime kauden lopulla. Siinä tilanteessa Edi on tyytyväinen PSG:ssa, agentti totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan