Real Madrid hankki korvaajan Iker Casillasille

Maalivahti Kiko Casilla siirtyy Espanyolista Real Madridiin pitkällä sopimuksella.
Casilla, 28, liittyy Los Blancosin riveihin viiden vuoden pituisella kontrahdilla. Hän kertoi palaavansa kasvattajaseuraansa perjantai-iltapäivänä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Real maksoi Casillasta kuusi miljoonaa euroa Espanyolille. Aluksi summa oli neljä miljoonaa euroa, mutta Espanyol ei suostunut myymään kultakimpalettaan ”niin halvalla”.
Madridilaisseuran odotetaan esittelevän tuorein pelaajahankintansa kannattajille lauantaina, ellei torjuja lennä suoraan Australiaan liittyäkseen valkopaitojen harjoitusleirille Melbournessa.
Espanyolia kaudesta 2007 asti edustanut Casilla puolusteli siirtoaan selittämällä, ettei vastaavanlaisia sopimustarjouksia tipu postiluukusta päivittäin. Tilaisuus oli ainutlaatuinen.
– Tämänkaltaisia mahdollisuuksia tulee vain kerran. Olen hyvin onnellinen liittyessäni Real Madridiin. Missä olenkin, Espanyol tulee aina olemaan valtava osa elämääni ja aina sydämessäni. Tulen aina olemaan ”perico” (papukaija), Casilla sanoi lehdistötilaisuudessa espanjalaisen AS:n mukaan.
Real Madrid ilmoitti hiljattain joukkueen kapteenin ja seuralegendan, maalivahti Iker Casillasin, siirtyvän portugalilaisen FC Porton riveihin. Tämän takia joukkue kaipaa vahvistusta maalivahtiosastolleen.
Myös Englannin Valioliigaseura Manchester Unitedin espanjalaisvahdin, David de Gean, 24, odotetaan siirtyvän Santiago Bernabeulle. Jos ei tällä, niin viimeistään seuraavalla kaudella. De Geaa pidetään yhtenä maailman parhaista maalivahdeista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- KuPS kärsi avaustappion Veikkausliigassa – synttärisankari Ilveksen ratkaisijana
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Jude Bellingham joutumassa leikkaukseen – kolmen kuukauden sairausloma odottaa
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?
- HJK sai revanssinsa, kun risteävillä kursseilla olevat joukkueet kohtasivat
- Haastattelu: HJK:n Miska Ylitolva kokee valmentajanvaihdoksen parantaneen joukkueen pelaamista
- Simo Valakarin St. Johnstone kokee suuria muutoksia: ”Tuntui, että seura tottui häviämään”
- Jani Honkavaara huolissaan tästä ongelmasta Djurgårdenin pelissä: ”Meidän täytyy tehdä muutoksia”
- Kirja: Marco Verrattin ostoyritys Barcelonalta johti viisi vuotta myöhemmin kahden ihmisen kuolemaan?
- Portugalista kuuluu hurjia – Cristiano Ronaldon poika tehoili Portugalin maajoukkueessa
- Cristiano Ronaldosta leviää uskomaton huhu – tekemässä taas paluuta huipulle
- Tottenhamin 17 vuoden kirous päättyi! Eurooppa-liigan voitto Lontooseen
- Suuri legenda jättää Real Madridin – ”Hänen perintönsä tulee elämään ikuisesti”
- Katso: Djurgården kärsi murskatappion – luottopelaaja otti typerän punaisen – ”En odottanut tuollaista”
- Tiistain helppo tietovisa – Saatko jopa täydet pisteet?