Veikkausliigassa kaksi dramaattista viime hetken maalia – Ilveksen tuska helpotti
Kuva: Juha Tamminen
Maalittomien ensimmäisten puoliaikojen jälkeen Veikkausliigassakin innostuttiin lopulta tekemään maaleja.
Illan ensimmäisen maalin iski huippuvireessä viime pelit ollut Pyry Soiri, joka vei VPS:n 1-0-vierasjohtoon Pietarsaaren Jaroa vastaan. Jani Virtanen toi pelin 1-1:een 72. minuutilla tultuaan vaihdosta sisään kolme minuuttia aiemmin. Jaro vei ottelun lopulta 2-1-numeroin, kun Didier Boris Kadio teki lisäajalla voittomaalin.
SJK isännöi KTP:tä. Kotkalaiset pelasivat koko toisen puoliajan miesalivoimalla Shane McFaulin otettua ensimmäisen puoliajan loppupuolella punaisen kortin. Kotkalaisten taistelua ei kuitenkaan palkittu, sillä SJK nousi voittoon 88. minuutilla 17-vuotiaan Emil Lidmanin tekemällä 1-0-maalilla. Ottelu päättyi noihin numeroihin.
Tampereella Tomi Petrescu vei Ilveksen 1-0-kotijohtoon KuPS:a vastaan rangaistuspotkusta 68. minuutilla. Petrescun maali jäi illan ainoaksi, ja Ilves otti ensimmäisen voittonsa yli kuukauteen.
Ykkösessä EIF kukisti Valkeakosken Hakan 3-1. Toisen puoliajan maaleista vastasivat Hakan Juho Pirttijoki ja EIF:lle ensimmäiselläkin puoliajalla osunut Ville Sevon.
TPS haki vieraspisteet 2-0-voitolla Mikkelin Palloilijoilta. Toisen puoliajan maalista vastasi illan toisen osuman tehnyt Jussi Aalto. Vaasassa ei nähty toisella puoliskolla lisämaaleja, eli AC Oulu voitti VIFK:n 1-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan