16-vuotias Valioliiga-debytantti piti maailmantähtiä pilkkanaan: ”Ei tehnyt juuri mitään väärin”
Kuva: Getty Images
West Hamin 16-vuotias Reece Oxford debytoi Valioliigassa sunnuntaina upeasti, kun joukkue kukisti Arsenalin vieraskentällä. Keskikenttämies piti Arsenalin maailmantähdet kurissa ja nuhteessa.
West Hamin manageriksi kesällä tullut Slaven Bilic odottaa nuorukaisesta runkomiestä seuralle tuleviksi vuosiksi.
– Meillä on hieman pelaajapulaa sille paikalla ja halusin jonkun ottavan puolustavan roolin keskellä ja putoavan keskuspuolustajien avuksi tarvittaessa. Ja hän on koulutukseltaan keskuspuolustaja, Bilicia siteerattiin Soccerway-sivustolla.
Oxford teki mitä pyydettiin, ja paljon enemmänkin.
– Hän on liikkuva ja nopea, pystyy kääntymään pallon kanssa ja syöttelee hyvin. Hän on myös todella viileä kaveri eikä hätkähtänyt pelaamista Arsenalia vastaan vieraissa 60 000 katsojan edessä. Kerroin hänelle, että kaikki väärät asiat mitä hän tekee, ovat minun vikojani. Olin onnekas: hän ei tehnyt juuri mitään väärin.
– Hänestä tulee suuri pelaaja, mutta uralla tulee eteen sekä ylä- että alamäkiä. Meidän pitää huolehtia hänen kehityksestään niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Hänessä on kaikkea sitä, mitä vaaditaan huippupelaajalta.
Bilic tietää, että jalkapallossa maine ja kunnia on katoavaista.
– Riskit hänen peluuttamiselleen eivät ole ohi. Tiedän, että jos hän ei pelaa hyvin, minua kyseenalaistetaan hänet valitsemisestaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HJK:n uskomaton putki ei katkea – päävalmentaja Miika Nuutinen surkeana: ”Olen yrittänyt vain tehdä työni”
- HJK julkaisi tiedotteen fanien häiriköinnistä: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Inter nousi hopealle Veikkausliigan päätöskierroksella
- HJK–KuPS keskeytetty – syynä fanien toiminta
- Huuhkajien joukkueeseen muutos
- Aftonbladet: Suomalaislupaus siirtymässä Ruotsiin?
- Iso siirto Veikkausliigassa
- Veikkausliiga päättyy tänään – tässä ovat panokset
- Muistatko hänet? Takavuosien Liverpool-tähti paukuttanut hurjat tehot kotimaassaan
- Järkyttävä summa: KuPS tienannut jo useita miljoonia euromenestyksellä
- HJK:n uskomaton putki ei katkea – päävalmentaja Miika Nuutinen surkeana: ”Olen yrittänyt vain tehdä työni”
- Muistatko hänet? Takavuosien Liverpool-tähti paukuttanut hurjat tehot kotimaassaan
- Huuhkajien joukkueeseen muutos
- HJK julkaisi tiedotteen fanien häiriköinnistä: ”Täysin hyväksymätöntä”
- Iso siirto Veikkausliigassa
- Aftonbladet: Suomalaislupaus siirtymässä Ruotsiin?
- Uefa hehkutti KuPS-sankaria virallisella tilillään: ”Todellinen kaunokainen”
- Inter nousi hopealle Veikkausliigan päätöskierroksella
- HJK–KuPS keskeytetty – syynä fanien toiminta
- Järkyttävä summa: KuPS tienannut jo useita miljoonia euromenestyksellä