Arsene Wenger: ”Emme voi taas aloittaa kautta heikosti”
Kuva: Getty Images
Arsenal kohtaa sunnuntai-iltana Chelsean Community Shield -ottelussa, jossa tykkimiehet cup-mestarina haastaa hallitsevan liigamestarin.
Arsenal jäi Valioliigassa viime kaudella kolmanneksi. Kausi alkoi tahmeasti eikä mahtava kevätkausikaan nostanut enää joukkuetta mestaruustaistoon. Arsenalia povataan nyt jopa Chelsean ykköshaastajaksi ManU:n kanssa.
Arsenal-luotsi Arsene Wenger haluaa mediankin kautta julistaa joukkueelleen kauden aloituksen tärkeyttä.
– Chelsea aloitti viime kauden vahvasti ja me emme, Wenger pohti syitä mestaruuden karkaamiseen viime kaudella.
– He olivat meitä vakaampia puolustuksessa, varsinkin kauden alussa. Jo kuuden kierroksen jälkeen olimme 11 pistettä heitä jäljessä. Päätimme kauden 13 pistettä heidän perässä eli olimme jo kuuden pelin jälkeen hävinneet mestaruuden, Wenger summasi.
Loukkaantumisrintamalla roima parannus
Arsenalin viime kauden alkua vaivasi avainpelaajien loukkaantumiset. Samat ongelmat ovat vesittäneet monta muutakin kautta. Seuraan tuotujen uusien kuntovalmentajien keinot näyttivät loppukaudesta jälkensä ja lasaretti tyhjentyi lähes totaalisesti, mikä lupaa hyvää. – Loukkaantumiset vaikuttivat varmasti [viime kauden alkuun]. Menetimme Olivier Giroud’n, Laurent Koscielnyn ja Mesut Özilin kunkin neljäksi kuukaudeksi heti kauden alussa. – Silloin saimme Danny Welbeckin riveihin, mutta vasta 31. elokuuta. Tähän kauteen lähdettäessä tilanne on täysin erilainen. Lähde: Goal.comLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan