Suomen A-maajoukkueen kapteeni Niklas Moisander on palannut täysipainoisesti mukaan Sampdorian harjoituksiin, kertoo seura verkkosivuillaan.

Moisanderin lisäksi harjoituksiin on palannut Italian maajoukkueestakin tuttu Angelo Palombo.

Alkukauden perusteella Walter Zengan valmentaman joukkueen puolustus kaipaakin kipeästi apua, sillä joukkue päästi muun muassa Eurooppa-liigan karsintaottelussa FK Vojvodinaa vastaan neljä maalia kotikentällään.

Turkulaislähtöinen Moisander siirtyi Italiaan tänä kesänä ilmaisella siirrolla pelattuaan Ajaxissa vuodesta 2012 saakka. Sampdoriaan on kesän aikana siirtynyt myös muun muassa Antonio Cassano, ja huhuissa on pyörinyt myös Mario Balotellin nimi.

Sampdorian Serie A -kausi alkaa ensi sunnuntaina kotiottelulla sarjanousija Capria vastaan.