Kaleva: Maalivahti kiehahti Ykkösessä – lensi pihalle ja kutsui poliisit stadionille
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulun ja Turun Palloseuran välinen ottelu päättyi tänään numeroihin 1-1. Ottelusta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä peräti kaksi oululaisjoukkueen pelaajaa ajettiin ulos kentältä.
Janne Hietanen marssi pois kentältä 87. minuutin kohdalla saatuaan toisen keltaisen myötä punaisen. Varsinainen show alkoi kuitenkin ottelun lisäajalla, kun maalivahti Alessandro Marzuoli otti suoran punaisen kortin.
Kalevan mukaan ottelun erotuomari Kalle Mäkinen kertoo Marzuolin lyöneen tilanteessa TPS-toppari Mikael Liespuuta nyrkillä.
Lehti kertoo lisäksi, että veskari näytteli kentällä kurkunleikkauseleitä ja Marzuolin kerrotaan myös huutaneen vastustajille ”I kill you” ulosajonsa jälkeen.
Tunteet eivät kuitenkaan tasoittuneet heti pelin päätyttyä, sillä Kalevan mukaan oululaisten maalivahti soitti ottelun jälkeen paikalle poliisin väittäen tulleensa pahoinpidellyksi pallontavoittelutilanteessa.
Tässä vielä linkki Kalevan alkuperäiseen juttuun.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan