Eero Markkanen vastasi 18 kilon ylipainokohuun – ”Vakava syytös”
Real Madridista potkut hiljattain saanut Eero Markkanen on löytänyt uuden seuran. Hyökkääjä viettää loppukauden RoPS:n paidassa.
Elokuussa Real Madrid purki yksipuolisella ilmoituksella Castillassa pelanneen hyökkääjän sopimuksen. Mediassa liikkui jopa hurjia spekulaatioita siitä, että Markkanen olisi vetäny 18 kiloa ylimääräistä ylleen.
– Täytyy tunnustaa, että elokuussa on ainakin minulle sattunut ja tapahtunut. Seura ilmoitti ratkaisustaan, ja itse tiedän nyt syyn. Valitettavasti en, eikä oikeastaan kukaan muukaan, voi syytä kertoa, mutta kunhan koko projekti on ohi, niin kerrotaanpa se sitten, Markkanen tuumailee pelaajatallinsa OrsaSportin sivuilla.
– Tarinat kahdeksastatoista liikakilosta olivat vakava syytös, mutta lopulta niin naurettava, että se oli jopa hauskaa.
Tapahtumista huolimatta Markkanen näkee Madridin-ajan hyvänä ja kehittävänä kokemuksena.
– Olen kuullut paljon arvosteluja siitä, miksi vuosi sitten lähdin noin suureen seuraan ja totta kai ratkaisuani on helppo arvostella kaiken tapahtuneen jälkeen. Minulla oli selkeät syyni, ja vuosi Madridissa oli huikeaa aikaa. Kun kuntoutin 2013 jalkaani JJK:ssa, niin enpä olisi voinut kuvitella, miten paljon seuraavat kaksi vuotta pitäisivät sisällään.
– Castillasta jää upeita muistoja, ja koen itse kasvaneeni vuoden aikana paljon, vaikka ”kasvaminen” sanana voi hymyilyttää. Painoni on muuten hieman tippunut siitä, kun Madridiin menin, Markkanen heittää.
Markkanen haluaa nyt laittaa verkot soimaan ja katselee sitten eteenpäin.
– Ehdin nyt miettiä rauhassa jatkoani ja on turha jättää vaihtoehtoja pois. Haluaisin järkevän ratkaisun ja nyt täytyy antaa näyttöjä niin, että saan sopimuksen jonnekin hyvään paikkaan ja seuraan heti vuoden alusta. Nyt kuitenkin kaikki huomio peleissä, vihdoinkin! Markkanen intoilee.
Voit lukea kaikki Markkasen kommentit täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat