Helmareilla edessä uusi tilanne, kun kolme pelaajaa Floridassa – ”Haaste”
Kuva: Getty Images
Suomen naisten maajoukkue, Helmarit, avaa EM-karsinnat syksyn aikana kolmella ottelulla, kun vastaan tulevat Montenegro, Irlanti ja Espanja.
Uutena tilanteena joukkueessa on, että peräti kolme (Emma Koivisto, Natalia Kuikka ja Katarina Naumanen) pelaa nykyään Floridassa.
Koko kolmikko oli silti enemmän kuin halukas jatkamaan maajoukkueessa.
– Se oli yksi heidän päähuolenaiheistaan, että onhan maajoukkueessa jatkaminen silti mahdollista, päävalmentaja Andre Jeglertz kertoi SuomiFutis-sivustolle maajoukkueen infotilaisuudessa keskiviikkona.
– He pelaavat siellä tosipelejä vain syksyllä, eivät keväällä. Se on heille haaste. Ja tietysti sekin, missä he pelaavat tulevana kesänä, Naisten liigassa vai jossain muualla? Mutta osalle heistä se on ollut pitkäaikainen unelma. Minä olen huolissani lähinnä siitä, kehittääkö siellä oleminen pelaajana. Sen näemme vasta myöhemmin, se riippuu monesta asiasta.
Aikaero-ongelmien välttämiseksi kolmikon on saavuttava Suomeen paria päivää ennen kuin maajoukkue kokoontuu.
Ensimmäisen kerran maajoukkue kootaan EM-karsintaa varten maanantaina 14. syyskuuta. Syyskuun pelit ovat edessä Veritas Stadionilla Turussa (Montenegro) torstaina 17.9. kello 18 ja Irlannin Tallaght Stadiumilla Dublinissa maanantaina 21.9. kello 19.30 (21.30 Suomen aikaa).
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa